Opetuksella ja kasvatuksella on keskeinen rooli ekologisen kriisin ja ilmastokriisin ratkaisemisessa. Koulujärjestelmä vaikuttaa keskeisesti lasten ja nuorten kasvuun. Varhaiskasvatus ja peruskoulu tavoittavat kokonaisia ikäluokkia. Myös ylemmät kouluasteet sekä nuorisotyö ja harrastustoiminta tavoittavat huomattavan osan eri ikäluokista nuorista aikuisiin. Siksi opettajat ja kasvattajat sekä opetus- ja kasvatusalan organisaatiot ovat avainasemassa kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
Koulupolkunsa aikana lapset ja nuoret oppivat toimimaan nykyisessä yhteiskunnassamme. Opetuksen ja kasvatuksen tulee myös uudistaa yhteiskuntaa sekä antaa taitoja ja rohkeutta muuttaa maailmaa. Opettajina ja kasvattajina autamme oppijoita kuvittelemaan mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia, kestäviä tulevaisuuksia. Lisäksi on tärkeää hahmottaa ja harjoitella, millä konkreettisilla teoilla näitä tulevaisuuksia kohti voi kulkea.
Opettajien ja kasvattajien ilmastorintaman tavoitteena on, että lapsille ja nuorille kehittyy koulussa ja vapaa-ajan toiminnassa tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita, joita he tarvitsevat toimiakseen vastuullisesti ja rakentaakseen kestävämpää maailmaa, opetussuunnitelmien mukaisesti. Opettajina ja kasvattajina meidän tulee mahdollistaa ja tukea kaikkien kansalaisten – niin lasten, nuorten kuin aikuisten – yhdenvertaista osallistumista ilmastokeskusteluihin, -toimintaan ja -vaikuttamiseen.
Opettajien ja kasvattajien ilmastorintama toimii ja vaikuttaa, jotta kaikilla opettajilla ja kasvattajilla olisi riittävästi tukea, työkaluja, koulutusta ja tietoa toimiakseen ekokriisin ratkaisijoina. Otamme kantaa, herättelemme julkista keskustelua sekä tarjoamme opettajille ja kasvattajille yhteisiä vaikuttamismahdollisuuksia.
Ilmastokasvatusta tehdään muuallakin kuin kouluissa: Opettajien ja kasvattajien ilmastorintaman sateenvarjon alle mahtuu opettajia ja kasvattajia muun muassa varhaiskasvatuksesta, peruskouluista, lukioista, ammatillisista oppilaitoksista, korkeakouluista, nuorisotoiminnasta ja järjestöistä. Myös organisaatio voi olla osa Opettajien ja kasvattajien ilmastorintamaa.
Opettaja tai kasvattaja, jos tahdot vaikuttaa ja olla osa ekokriisin ratkaisua, olet lämpimästi tervetullut mukaan! Olemme innokas, aktiivinen ja kasvava vapaaehtoisten joukko.
Mitä sinä voit tehdä?
- Tykkää Facebook-sivustamme ja seuraa meitä Twitterissä @okilmastorinta1 ja Instagramissa @okilmastorintama.
- Jaa julkaisuja eteenpäin ja osallistu keskusteluun.
- Kerro meistä kavereille ja kollegoille – voit esimerkiksi kutsua heidät tykkäämään Facebook-sivustamme.
- Osallistu tapahtumiimme -saat niistä lisätietoa somesta.
- Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan viestintäämme ja toimintaamme! Se onnistuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opettajatjakasvattajat ( at ) ilmastorintama.fi
Tällaista yhteyttä olen odottanut ja toivonut jo pitkään 😉
Kiitos luomastanne Ilmastorintamasta!
Tässä linkit pariin viime vuotiseen artikkeliini, joissa kasvattajien ja oppilaitosten roolille ilmastonmuutoksen torjunnan ja hiilineilujen rakentamisen suhteen asettuisi merkittävä asema. Pitkän tähtäimen visiointia pedagogisiin uudistuksiin ja yhteisöllisyyden rakentamisen mahdollisuuksiin.
ELONKEHÄ 1-20
Elonkehän elvytyssavotta, Elonkehä-lehti 1/20
http://www.elonkeha.com/2020/04/21/elonkehan-elvytyssavotta-maan-puolustusta-yhteisollisilla-hiilinieluilla
FUTURA 3-20
Rahataloudesta toimeen tulemiseen, FUTURA 3/20 (käsikirjoitus, nettilinkkiä julkaisuun ei vielä)
https://drive.google.com/file/d/18pP6XHAbaOSBKUJN9ENS598dh16SwKMB/view?usp=sharing
Olen ekoyhteisöaktiivi Katajamäen yhteisöstä pohjoiselta Pirkanmaalta, FM, organisaatiokonsultti (erityisesti ns. tulevaisuusverstaat), luontoyrittäjä, kehitysyhteistyöaktiivi (Siemenpuu-säätiö, erityisesti biokulttuuriset oikeudet -teema, mehiläishoitaja, villivihanneshapattaja yms.
Kai Vaara