Tähän mennessä Insinöörien ilmastorintaman työpaikalla vaikuttamisen käsikirjan blogitekstit ovat käsitelleet työpaikan ilmastovaikutusten muodostumista ja laskentaa. Viime tekstissä käsittelimme päästövähennystoimien edistämistä erilaisilla lähestymistavoilla huomioiden työpaikkojen valtarakenteet. Tällä kertaa aiheenamme on keskusteluiden konkreettinen käyminen työpaikoilla. Miten ottaa herkkiä ja tunteita herättäviä ilmastotoimia puheeksi, ja miten toimia jotta saat ilmastotoimia edistettyä väistämättömästä vastarinnasta huolimatta? Tähän aiheeseen paneudumme tässä kirjoituksessa.
Maailmanparantaminen on kestävyysurheilua
Ympäristökriisit tulisi tunnetusti ratkaista kiireellisesti. Asioiden muuttuminen on kuitenkin hidasta, ja omassakin organisaatiossa kannattaa varautua pitkäjänteiseen työhön, jos ilmastonäkökulmia haluaa edistää. Jos ilmastotoimien tarpeellisuus ja kiireellisyys olisi organisaation yhteisesti jakama näkemys, ne olisivat todennäköisesti jo edenneet omalla painollaan. Ilmastokriisi on luonteeltaan kompleksinen ilmiö ja kunkin työpaikan kytkeytyminen tähän ilmiöön on vaikea hahmottaa. Yhteisen tilannekuvan ei voi odottaa muodostuvan nopeasti.
Hitauden lisäksi kannattaa varautua yllättäviin takaiskuihin. Vaikka suhtautuminen ilmastotoimiin olisikin lähtökohtaisesti erittäin myönteistä, tulet silti melko varmasti kohtaamaan vastarintaa. Näin voi käydä erityisesti työpaikan ihmisten henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja identiteettiin osuvissa linjanmuutoksissa – esimerkiksi ruokatarjoiluissa lihasta luopumisen kohdalla tai ylellisen matkustamisen osalta jos kokousristeilyistä tai lentämisestä ei haluta tinkiä. Takaiskuista on luontevaa ja ymmärrettävää tuntea harmitusta, mutta urakkaa ei ensimmäisen esteen vastaantullessa kannata lopettaa.
Miten avata keskustelua ilmastotoimista työpaikalla?
Vaikeiden keskusteluiden avaaminen ilmastotoimista työpaikalla voi tuntua hankalalta. Aihetta voi lähestyä työpaikalla kahvipöytäkeskusteluissa ja hankkia aluksi liittolaisia kollegoista ennen asian viemistä johtotasolle. Yhtenäisenä rintamana asioita on helpompi edistää – yritä siis löytää liittolaisia ilmastotoimien edistämiseksi.
Keskusteluita on helpompi avata avoimilla kysymyksillä, jotka kutsuvat dialogiin, sen sijaan että lähtee osoittamaan mitkä asiat ovat huonosti tai lähestyy asiaa aggressiivisesti. Hyviä kysymyksiä alkuun ovat esimerkiksi, onko yrityksen hiilijalanjälkeä laskettu tai miten ilmastonmuutos on huomioitu yrityksen strategiassa. Faktaa on kuitenkin se, että ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan meihin kaikkiin tulevaisuudessa – niin yrityksiin kuin yksityishenkilöihin. Näiden avoimien kysymysten kautta on helpompi lähteä nostamaan epäkohtia, joihin yritys voisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Avoimet kysymykset ovat myös aseistariisuva keino niiden dialogisen luonteen vuoksi, mutta lopulta konfliktit ovat lähes väistämättömiä, kun keskustelu ilmastotoimista etenee riittävän yksityiskohtaiseksi.
Miellyttävin ja perustelluin tapa niin yrityksen kuin yksittäisten työntekijöiden kannalta voi olla esittää hyötyjä, joita ilmastotoimilla saavutetaan, perustellen argumentteja mahdollisuuksien mukaan datalla. Keskusteluihin kannattaa siis valmistautua hyvin ja miettiä etukäteen mitä mahdollisia hyötyjä muutokset voivat tuoda yritykselle ja työntekijöille. Esimerkiksi lentomatkustamisen vähentäminen pienentää päästöjä, mutta myös lisäksi säästää yrityksen matkakustannuksissa. Kasvisruuan lisääminen tai työmatkapyöräilyn edistäminen puolestaan tuottavat myös terveyshyötyjä työntekijöille. Yritä siis miettiä argumentteja ilmastotoimiin myös konkreettisten hyötyjen näkökulmasta, ja jos mahdollista, hanki dataa argumenttien tueksi.
Konflikteja päin
Vaikka tieteellinen konsensus sanoo, että ilmastotoimilla on kiire ja useimmat ovat sitä mieltä, että päästöjä tulee vähentää myös työpaikalla, käy kuitenkin helposti niin, että monien mielestä päästövähennyksiä voi tehdä kaikkialla muualla, paitsi siellä missä ne vaikuttavat omaan elämään. Vaikka olisit aiempien blogipostausten ohjaamana selvittänyt työpaikkasi ilmastovaikutusten kokonaiskuvan, tunnistanut sieltä suurimmat vältettävät päästölähteet ja vienyt ne johtoryhmän jäsenille sekä kahvipöytäkeskusteluihin, tulet todennäköisesti kohtaamaan vastustusta tai perustelusi sivuutetaan monenlaisilla argumentaatiovirheillä.
Konflikteja ei kannata pelätä, sillä ne ovat väistämätön osa muutostyötä. Tunnettu sanonta kuuluu, että mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Huolellisella valmistautumisella voit kuitenkin välttää tarpeettomia konflikteja. Valmistautuessa kannattaa huomioida ainakin tunteiden merkitys päätöksenteossa ja ihmisten tapa reagoida negatiivisiin tunteisiin. Lisäksi kannattaa kiinnittää oma näkökulma tiukasti rakenteisiin joita haluat haastaa, vaikka tunteiden vallassa keskustelu helposti lipsuu lillukanvarsiin. Keskusteluihin valmistautuminen helpottaa myös omien tunteiden säätelyä, kun olet kenties jo valmistautunut tiettyjen asenteiden kohtaamiseen.
Insinöörimäisen ajattelun vahvuuteen ei aina kuulu tunteiden huomioiminen, vaan oletamme ihmisten tekevän rationaalisia päätöksiä faktojen pohjalta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ihmiset tekevät päätöksiä tunteiden ohjaamana ja yhteiskunnallisten rakenteiden mahdollistamissa rajoissa. Aristoteleen ethos (uskottavuus), pathos (tunteisiin vetoaminen) ja logos (järkeen vetoaminen) muodostavat edelleen tutkitusti perustellun pohjan ihmiset puolellesi voittavalle retoriikalle. Järkiperustelut, data ja faktat ovat vain yksi osa kokonaisuutta jossa vähintään yhtä suurta roolia näyttelevät myös pathos eli tunteisiin vetoaminen sekä ethos eli puhujan uskottavuus. Tunteisiin voit vedota omaksi hyödyksesi esimerkiksi maalaamalla kuvaa yrityksen paremmasta tulevaisuudesta ilmastotoimien jälkeen, mielsi sitä sitten taloudellisena menestyksenä, työntekijöiden kukoistamisena tai parempana brändinä.
“Ei saa syyllistää” on yleinen väittämä, kun ilmastotoimia aletaan ehdottaa. Syyllisyys ei kuitenkaan ole välttämättä huono tunne, vaan se on mahdollistanut ihmiskunnan kehityksen ja selviytymisen tähän asti. Pisto sydämessä kertoo yleensä siitä, että kokee tekevänsä jotain väärää ja tunne voi auttaa muuttamaan toimintatapoja. Myös muunlaiset tunteet nousevat todennäköisesti pintaan ja voit kohdata esimerkiksi intoa, toivoa, epätoivoa, ärtymystä, vähättelyä ja välinpitämättömyyttä. Tunteiden näyttäminen on inhimillistä, ja tunteet kannattaa hyväksyä, kun keskusteluja työpaikalla käydään. Ei kuitenkaan kannata pysähtyä ja perääntyä omissa tavoitteissaan siksi, että joku näyttää ärtymystään ehdottamiasi ilmastotoimia kohtaan, vaan todeta, että toimenpiteiden edistäminen on tärkeää, vaikka se saattaakin aiheuttaa hetkellistä harmistusta.
Monet pidättäytyvät ilmastotoimien edistämisestä, koska pelkäävät joutuvansa vihan ja raivon kohteeksi. Pelko ei ole täysin aiheeton, kuten jokainen sosiaalisessa mediassa aikaansa viettänyt tietää. Tällainen käytös ei kuitenkaan missään tapauksessa kuulu työpaikalle ja sinulla onkin toivottavasti jo valmiiksi tiedossa miten työpaikallasi puututaan epäasialliseen käytökseen. Tukenasi on esimerkiksi työpaikan työsuojeluvaltuutettu ja luottamusmies.
Tunteisiin keskittyminen on yksilökeskeistä, ja se voi sivuuttaa yhteiskunnan ja työpaikan rakenteet, jonka puitteissa yksilöt voivat valintojaan tehdä. Siksi on hyvä korostaa, että keskustelun tavoitteena on keskittyä ennen kaikkea rakenteellisiin ilmastotoimiin. Kun työpaikalla sovitaan yhteisesti, että asiakkaaksi ei oteta enää fossiiliteollisuuden tai pikamuotialan firmoja, ei yksittäisen työntekijän tarvitse joka kerta myyntipresistä pitäessään miettiä, edistääkö hän toiminnallaan ilmastokriisin hillitsemistä vai kiihdyttääkö ilmastokriisiä. Tästä syystä kannattaa ohjata konfliktiin johtanut keskustelu pois henkilökohtaisuuksista ja identiteettiin liittyvistä väitteistä ja yrittää saada yleinen mieliala sellaiseksi, että työpaikan ilmastoteot ovat nimenomaan kollektiivinen toimenpide, jossa kaikki ovat yhdessä mukana henkilökohtaisista tunteista riippumatta.
Yleisimmät kohtaamasi argumenttivirheet ilmastotyössä
Keskusteluissa on hyvä muistaa, että tärkeintä ei ole “voittaa” väittelyä, vaan vaihtaa ajatuksia. Keskity kuuntelemaan, kun vastapuoli kertoo näkökulmiaan ja mieti, jos löydät samaistumispintaa myös vastapuolen argumenteista. Asiat edistyvät parhaiten, kun kaikki keskusteluosapuolet tuntevat tulleensa aidosti kuulluksi ja näkökulmia puidaan aidossa dialogissa.
Ennen pitkään saatat kuitenkin törmätä urautuneisiin asenteisiin ja tiukkoihin vastareaktioihin, jotka eivät ota laantuakseen kärsivällisyydestäsi huolimatta. Ilmastotoimien edistämisessä lohdullista kuitenkin on, että faktat ovat puolellasi ja vastapuoli joutuu usein tukeutumaan argumenttivirheisiin. Me insinöörien ilmastorintamassa olemme itsekin kohdanneet lukuisia argumentointivirheitä ilmastotoimien vastustamiseksi, ja haluammekin tarjota oheisen listan niiden kumoamisen helpottamiseksi.
Auktoriteettiin vetoaminen: Tämä muodostuu ongelmaksi vain tietyissä tapauksissa, esimerkiksi kun auktoriteetti, johon vedotaan, ei ole relevantti arvioimaan ilmastotoimia. Vääränlainen auktoriteetti, johon usein vedotaan, on ns. sankariyrittäjät. Näistä voidaan nostaa esimerkiksi St1:n toimitusjohtaja Mika Anttosen, joka usein vetoaa laajoihin metsitystoimiin eli hiilinielujen lisäämiseen sen sijaan, että hän painottaisi päästöjen vähentämistä, joka osuisi kivuliaasti häneen omaan liiketoimintaansa. Ilmastotoimet tai -politiikka ei ole Anttosen vahvuus, mutta menestynyt yritysjohtaja saa palstatilaa monenlaisille näkemyksille, eivätkä ihmiset tunne yritysjohtajien tarkkoja osaamisalueita vaan usein uskovat näiden puhuvan asioista, joista tietävät. (Anttosen vetoomukset metsitystoimiin ovat myös väärä dikotomia jossa fossiilisista irtautuminen ja metsittäminen on asetettu toistensa vaihtoehdoiksi, vaikka meidän täytyy toteuttaa molempia samanaikaisesti.)
Vasta-argumentti: Suurin osa auktoriteeteista, niin merkittävistä yksityishenkilöistä kuin organisaatioista pitää ilmastokriisiä vakavana ongelmana johon tulee reagoida erittäin kiireellisesti ja voimakkaasti. Esimerkiksi vapaaehtoisen hiilineutraaliustavoitteen on asettanut kymmeniä valtioita, joiden yhteenlaskettu osuus maailman BKT:sta on 73 %. Pariisin sopimus määrittää globaalin yksimielisyyden 1,5-2 C-asteen lämpenemisen rajoittamisesta, ja uskottavia skenaarioita tällaisesta lämpenemisen rajoittamisesta tuottavasta kehityskulusta ovat tuottaneet esimerkiksi IPCC ja IEA. Näissä skenaarioissa fossiilisista polttoaineista irtaudutaan mahdollisimman nopeasti, kun samaan aikaan huolehditaan hiilinielujen ja -varastojen ylläpidosta ja kehittämisestä.
Kirsikanpoiminta: Esimerkiksi WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas on denialistien ja ilmastotekoihin nihkeästi suhtautuvien suosiossa, koska Taalaksen ulostulot ovat yleensä heille mieluisia. Taalaksen näkemykset eivät kuitenkaan ole linjassa hänen johtamansa IPCC:n kanssa, eikä oikein minkään kansainvälisen merkittävän järjestön kanssa: IPCC:n lisäksi esimerkiksi IEA ja OECD vetoavat ripeisiin ja erittäin mittaviin ilmastotoimiin niilläkin sektoreilla, joita Taalas vähättelee. Taalas on hämmentävä poikkeus ilmastoasiantuntijoiden joukossa, sillä hänen asiantuntijuuttaan ei ole perusteltua kiistää, mutta esimerkiksi hänen ilmastoaktivismia kohtaan esitettämänsä olkiukot ja ilmastoaktivismin vähättely sekä metsäteollisuuden haittojen vähättely ovat vähintään kiistanalaisia, elleivät suoraan valheellisia näkemyksiä. Ilmastoasiantuntijoiden joukosta ei löydy montaa Taalaksen väitteitä allekirjoittavia ja siksi hänen näkemyksiinsä vetoaminen on ns. kirsikanpoimintaa eli vain itselle mieluisten lähteiden valintaa, joka jättää huomiotta, että suurin osa alan asiantuntijoista on eri mieltä.
Vasta-argumentteina toimivat pitkälti samat argumentit kuin auktoriteetteihin vetoamisen osalta.
Kalteva pinta (slippery slope): Tämä argumenttivirhe ilmenee usein johtopäätöksenä, jossa ehdotettu ilmastotoimi viedään äärimmilleen ja oletetaan tämän olevan ilmastotoimea edistävän tavoitteena. “Eikö enää ollenkaan saa ajaa autolla” tai “kielletäänkö lihansyönti kokonaan” ovat esimerkkejä tästä ajattelutavasta, jossa yksittäinen ilmastotoimi (vähennetään turhaa autoilua tai lopetetaan liharuoan tarjoaminen yrityksen kustantamissa ruokatarjoiluissa) eskaloidaan yleispäteväksi, koko elämän kattavaksi politiikkatoimeksi ilman mitään perusteita.
Vasta-argumentti: Yritä palauttaa keskustelu oikeisiin mittasuhteisiin. Kun kyse on työpaikan ilmastotoimista, rajautuvat toimet luonnollisesti asioihin jotka ovat työpaikan päätäntävallassa. Yksikään työpaikka tuskin edes yrittäisi vaatia työntekijöiltään vapaa-ajan autoilun ja lihansyönnin lopettamista.
Tekopyhyyteen vetoaminen (tu quoque): Mitäs sinä siinä ilmastotoimia vaadit kun itsekin syöt ruokaa, asut lämmitetyssä asunnossa ja olet matkustanut ulkomaanlomalle lentäen? Eikö niistä muka synny päästöjä? Täydellisyyden vaatiminen on yksi keino, jolla pyritään saamaan ilmastotoimia vaativat näkymään huonossa valossa. Se ei ole kuitenkaan millään tavalla järkevä argumentti.
Vasta-argumentti: Kyllä, kaikkien elämä synnyttää päästöjä. Ihmiset eivät jaksa tai kykene tekemään kaikilla elämänsä osa-alueilla jatkuvia tiedostavia valintoja, joissa harkitsevat kaikkia mahdollisia moraalisia ja eettisiä ulottuvuuksia. Sitä varten meillä on olemassa poliittinen järjestelmä, joka määrittää yhteiskunnan pelisäännöt, jotta ihmisten ei tarvitse koko ajan pinnistellä ja käyttää kaikkea kapasiteettiaan valintojen tekemiseen. Jokainen meistä elää yhteiskunnassa ja meihin vaikuttaa yhteiset säännöt ja normit. Mutta yksittäisen henkilön valinnat omassa elämässään ei ole mikään argumentti työpaikan ilmastovastuuta vastaan.
Whataboutismi: Yrityksemme/Suomen/Euroopan ilmastoteoilla ei ole väliä koska Kiina/Intia/USA aiheuttaa niin paljon päästöjä. Tässä argumenttivirheessä halutaan väistää omaa vastuuta korostamalla, että joku muu taho jossain toisaalla on isompi ongelma ilmastolle ja ilmastotoimet tulisi kohdistaa sinne.
Vasta-argumentti: Argumentti laiminlyö montaa ulottuvuutta, kuten:
- Per capita -päästöt eli eri maiden päästöt asukasta kohden. Suomella nämä päästöt ovat korkeat verrattuna kiinalaisiin ja erityisesti intialaisiin (mutta pienemmät kuin yhdysvaltalaisilla), mutta kaikkien on edettävä samaan suuntaan: kohti äärimmäisen pieniä per capita -päästöjä mahdollistaen samanaikaisesti muun ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin. Vain jos jokainen valtio tekee oman osansa, voimme saavuttaa hiilineutraalin ja lopulta -negatiivisen yhteiskunnan.
- Historiallinen vastuu. Suomi on päässyt nauttimaan fossiilienergian mahdollistamasta korkeasta hyvinvoinnista ja tuottanut ohessa kokoonsa nähden paljon kumulatiivisia päästöjä. On oikeudenmukaista, että käytämme synnyttämäämme vaurautta kulkeaksemme etulinjassa päästövähennystoimissa.
- Valtaa tulee käyttää siellä missä valtaa on. Meillä on rajallinen määrä valtaa ilmastotoimiin eri tahoilla. Paljon vaikutusvaltaa meillä on omiin ja esimerkiksi työpaikkamme ilmastotoimiin, sekä äänestämisen kautta kunnan, Suomen ja EU:n ilmastotoimiin. Esimerkiksi Kiinan ilmastopolitiikkaan voimme yksilöinä vaikuttaa hyvin vähän jos ollenkaan.
- Kaikki valtiot tavoittelevat jossain määrin hiilineutraaliutta – osa ripeämmin ja osa verkkaisemmin. On kuitenkin ilmiselvää että mikäli kehitämme Suomessa ratkaisuja jotka auttavat vähentämään ilmastopäästöjä, luomme Suomelle uutta vientiä ja kestävää hyvinvointia. Siksi toimet kannattaa nimenomaan aloittaa kotimaassa, jotta meillä luotaisiin uusia ilmastoinnovaatioita ja jotta ilmastoratkaisut saavat kotimarkkinoilta elintärkeitä referenssejä skaalautuakseen kv-markkinoille.
Hätäinen johtopäätös: “Meillä ei ole varaa ilmastotoimiin” on yleinen esimerkki hätäisestä johtopäätöksestä. Ensinnäkin mitä ilmastotoimia kukin tähän kategoriaan intuitiivisesti mieltä kuuluvan? Mihin ja kuinka tuoreisiin tietoihin arvio ilmastotoimien kustannuksista ja takaisinmaksuajoista perustuu? Onko taustalla lainkaan analyysiä vai pelkkiä mielikuvia? Kun osa ilmastotoimista tuottaa välittömästi tai lyhyellä takaisinmaksuajalla säästöjä suhteessa nykytilaan, miten asiaa voitaisiin edes yleistää että ilmastotoimiin ei yleisesti ole varaa?
Vasta-argumentti: Aloita kysymällä tarkennuksia väittämään: mitä ilmastotoimia kategorian sisällä arvioidaan? Mihin hinta-arviot perustuvat? Jos organisaatio ei ole tehnyt pitkäjänteistä ja systemaattista työtä ilmastotekojen parissa, on erittäin todennäköistä että jopa kustannusneutraalit ja säästöjä tuottavat ilmastoteot ovat vielä tekemättä. Ilmastotoimien tekemättä jättämisellä on myös kustannuksia esimerkiksi alati kasvavien ilmastoriskien myötä.
Lopuksi
Rakasta ongelmaa, älä ratkaisua. Jos ajat intohimoisesti työmatkapyöräilyn edistämistä ja se ei näyttäisi etenevän mutta firman autokannan sähköistämiselle tuntuisi olevan kysyntää, on fiksua tyytyä toiseksi parhaaseen ratkaisuun ja ottaa voitot siinä muodossa missä ne ovat tarjolla sen sijaan että hirttäisit kiinni omaan suosikkiratkaisuun. Vaikka ratkaisu ei olisi se kaikkein optimaalisin päästöjen vähentämisen kannalta, on askel oikeaan suuntaan askel oikeaan suuntaan.
Vain sinnikkyys palkitsee kun lähdet edistämään ilmastotoimia. Takaiskut ovat väistämättömiä, mutta asian tiedostaminen ja henkinen valmistautuminen helpottaa omaa suhtautumista tilanteisiin. Kannattaa kuitenkin suunnata rohkeasti konflikteja päin yhteisten liittolaisten kanssa.
Kiitos vielä Psykologien ilmastorintamalle avusta tekstin tuottamisessa!
Kirjoittajat: Jenny, Jussi-Pekka ja Matilda