Insinöörien ilmastorintaman työpaikan ilmastotoimien käsikirja julkaistaan blogisarjana, jossa teemaan pureudutaan syvemmin aihe kerrallaan. Tässä blogissa vuorossa on organisaation arvoketjut sekä päästöjen laskenta. Lue myös blogisarjan edeltävä, Eero Vartiaisen kirjoittama julkaisu Vastuullinen donitsi ja talouden kovat pähkinät.
Insinöörien ilmastorintaman työpaikalla vaikuttamisen käsikirja lähti ensimmäisessä tekstissä liikkelle isosta kuvasta: onko yritys osa eko-ongelmaa vai sen ratkaisua? Mikäli vastaus ei näytä aivan toivottomalta ja ainut looginen ilmastotoimi ei näyttäisi olevan työpaikan vaihto, on syytä kääriä ruutukuvioidun kauluspaidan hihat ja alkaa hommiin.
Tässä tekstissä käsitellään organisaation ilmastovaikutusten arviointia. Aluksi pohdimme ympäristövaikutusten mittaamista hieman filosofisemmin jotta kokonaiskuva ei huku yksityiskohtiin. Blogin toisessa osassa perehdymme arvoketjujen rooliin päästöjen laskennassa ja lopuksi pääsemme ilmastovaikutusten laskentatyökaluihin.
Ympäristövaikutusten mittaamisessa oikeat kysymykset ovat oikeita vastauksia tärkeämpiä
On totta, että mittaamatta on vaikea parantaa mitään, mutta yhtä totta on myös se, että sitä saa mitä mittaa. Itsessään ympäristöasian kuin ympäristöasian mittaaminen voi olla avain tarpeelliseen muutokseen, mutta samalla mittaamisen kohteeksi valikoituneet ympäristövaikutukset alkavat helposti määrittää päätöksentekoa, elleivät jopa koko ajattelua. Lähes kaiken yritystoiminnan päästömääriä voi laskea aina yksittäisistä sähköposteista lähtien. Pelkät työmatkalentojen ja lähetettyjen sähköpostien päästöt kattava yrityksen ympäristövaikutusanalyysi voi kuitenkin antaa varsin virheellisen kuvan – esimerkiksi, jos valtaosa yrityksen liikevaihdosta tulee vesisärötyskaasukenttien ja palmuöljyplantaasien palvelemisesta.
Ympäristövaikutusten kvantitatiivinen mittaaminen on tarpeellista, sillä laadullinen informaatio pystyy nykyisenkaltaisessa yritysten päätöksenteossa harvoin pitämään puoliaan kvantitatiiviselle tiedolle. Mutta samasta syystä vajavainen ympäristövaikutusten mittaristo voi vääristää päätöksentekoa ja ajattelua. Kvantitatiivinen sähköpostipäästömittari ajaa helposti kvalitatiivisen biodiversiteettianalyysin yli, vaikka jälkimmäinen olisikin monin verroin olennaisempi yrityksen ympäristövaikutuksien kokonaiskuvan kannalta.
Monia mittareita kritisoidaan niiden tekemistä oletuksista, mutta kaikki valistuneeseen arvaukseen perustuneet oletukset eivät kuitenkaan ole pahasta. Monimutkaistenkaan oletusten tekeminen ei välttämättä ole huono asia, jos se auttaa vastaamaan huomattavasti olennaisempaan kysymykseen. Esimerkkinä tästä toimii savupiipusta luonnontieteellisesti mitattu hiilidioksidiarvo, joka voi kuitenkin olla vähemmän relevantti kuin oletuksiin ja teoreettisiin laskelmiin perustuva yrityksen koko arvoketjun päästöjen mallinnus. Toisaalta ihmisten on lähdes mahdoton välttyä oletuksilta ja vinoumilta ajattelussaan. Joskus niiden julki lausuminen ja laskeminen voi siis olla parempi vaihtoehto, kuin yksinkertaisempaa informaatiota tulkitsevan henkilön osin tiedostamattomat ja vähemmän valistuneet oletukset.
Eräs keskeinen, mutta usein vähemmälle huomiolle jäänyt taustaoletus on mittarin käyttämä kontrafaktuaali. Tällä tarkoitetaan oletettua vertailukohtaa, johon muutosta tai vaikutusta verrataan. Klassinen esimerkki on “hiilikädenjäljen” eli päästövähennyspotentiaalin laskenta. Hyvin harva tuote tai palvelu kuitenkaan suoraan vähentää kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Suurin osa “kädenjäljistä” onkin siis oikeammin “pienempiä jalanjälkiä”. Kierrätysmateriaalista valmistettu t-paita on moneen kontrafaktuaaliin verrattuna ympäristöteko, mutta viidennen ostetun t-paidan ei voi ajatella säästävän luontoa viisinkertaisesti – ympäristölle parastahan olisi olla ostamatta ensimmäistäkään. Vaikka kontrafaktuaalien mallintaminen ei ole helppoa eikä yksiselitteistä, niiden käytöltä ei voi välttyä. Ilmoita siis käyttämäsi kontrafaktuaalit selkeästi ja kysy muiden kontrafaktuaalien perään sen sijaan, että jätät nämä kunkin tulkitsijan alitajunnalle.
Yritysten aiheuttamien päästöjen lisäksi on siis syytä miettiä vastineeksi saatavaa yhteiskunnallista hyötyä. Ruoasta, vaatteista, asumisesta ja kaikesta muustakin elämisestä koituu ympäristövaikutuksia, mutta kaikki ihmisen aktiviteetit eivät ole keskenään yhtä tarpeellisia hyvän elämän elämiseen. Esimerkiksi pikamuodin, lyhytikäisten vimpainten, luksustuotteiden ja monien aineettomienkin hyödykkeiden tarpeellisuutta voidaan pitää kyseenalaisena riippumatta niiden suhteellisesta ekologisuudesta. Mikä sitten on oikeasti tärkeää? Edellisessä blogisarjan osassa mainitut YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja donitsitaloustieteen sisäkehä kattavat laajasti kansainvälisessä yhteistyössä määritellyt hyvän elämän edellytykset. Näiden määrittämän yhteiskunnallisen kehityksen sosiaalisen lattian ja ympäristöllisen katon rajoissa voimme toki tavoitella toisinaan myös luksusta, mutta fokuksen pitäisi olla ensisijaisesti isojen kysymysten ratkaisemisessa.
Arvoketju: missä merkittävimmät (ilmasto)vaikutukset syntyvät?
Tuotteen tai palvelun arvoketju kuvaa sen arvonmuodostumisprosessia raaka-aineista hyödykkeeksi ja siitä eteenpäin jakeluun saakka. Arvoketju on hyödyllinen käsite myös ilmastopäästöjen analysoinnin näkökulmasta, sillä se konkretisoi paitsi yksittäisten vaiheiden aiheuttamaa ilmastokuormitusta, myös hyödykkeen kokonaisvaikutuksia. Eri vaiheiden ympäristökuorman erittely myös auttaa kohdistamaan päästövähennystoimenpiteet sinne missä niillä on eniten vaikutusta halvimpaan hintaan.
Ilmastopäästöjen muodostumisen ymmärtämisessä upstream ja downstream (kuva 1) ovat hyödyllisiä käsitteitä. Upstream kuvaa arvoketjua omaa organisaatiota ennen eli toimittajia jotka mahdollistavat oman organisaation toiminnan. Downstream puolestaan kuvaa asiakkaita, eli millaista toimintaa oma organisaatio mahdollistaa. Upstreamin ja downstreamin väliin jää organisaation oma operatiivinen toiminta. Upstream ja downstream ovat hyödyllisiä käsitteitä myös siksi, että niitä analysoimalla saattaa tulla ilmi myös arvoristiriitoja oman organisaation julkilausuttujen arvojen ja oman organisaation mahdollistaman toiminnan välillä.
Mahdollisista arvoristiriidoista saanee parhaiten kiinni esimerkin avulla. Datatalouden isot pelurit ovat tehneet kilvan omia ympäristösitoumuksiaan, sillä lähinnä sähköön operatiivisessa toiminnassaan nojaavat IT-jätit voivat melko vaivatta ja pienillä kustannuksilla puhdistaa oman tuotantonsa ja julistaa kunnianhimoisia hiilineutraaliustavoitteita. Mutta millaista toimintaa nämä samat yritykset mahdollistavat? Monenlaista, mutta esimerkiksi fossiiliteollisuus nähdään houkuttelevana asiakkaana kun markkinaosuuksista kilpailevat pilvilaskennan palveluntarjoajat yrittävät kammeta itselleen markkinajohtajan asemaa. Pelkästään organisaation operatiivisen toiminnan siistimiseen keskittymisen myötä vastaavat tilanteet jäävät helposti huomiotta, ja tämä havainnollistaa jälleen miten tärkeää on pyrkiä hahmottamaan kokonaiskuvaa pelkkien mittareiden tuijottamisen sijaan.
Hiilijalanjäljen laskenta
Pitkästä ja kriittisestä saatteesta huolimatta kirjoituksemme tarkoituksena ei ole vähätellä hiilijalanjäljen laskentaa, sillä mielestämme se on aivan keskeinen työkalu ilmastokriisin selättämiseksi. On kuitenkin hyvä tiedostaa kuinka rajallisen kuvan ympäristövaikutuksista yksi mittari antaa, joskin monet ympäristövaikutukset ovat ristiinkytkeytyneitä siten, että ilmastoteot edistävät usein samaan aikaan muita kestävän kehityksen tavoitteita kuten luontokadon pysäyttämistä. Esimerkkinä tästä voidaan nostaa ruoantuotanto. Mikäli organisaatiosi tarjoaa pelkästään vegaanista purtavaa, ilmastopäästöjen ohella vähenee tarjoilujen vaikutukset luontokatoon sekä vesijalanjälki ja monet muut ympäristömittarit. Mutta toisinaan ilmastoteot voivat olla myös arvoristiriidassa muiden ympäristömittareiden kanssa. Esimerkiksi bioenergia on laskennallisesti päästöttömänä energiana hyvä valinta jokaiselle yksittäiselle toimijalle, mutta mikäli bioenergiaa aletaan hyödyntämään kokonaisuudessaan yli kestävän tason, kärsimme ilmastohyötyjen ohella muista haitallisista ulkoisvaikutuksista kuten luontokadosta.
Organisaatioiden ympäristövaikutusten laskenta keskittyy nykyhetkellä pääsääntöisesti regulaation vaatimuksiin vastaamiseen mitaten esimerkiksi tehtaan jätevesien aiheuttamaa ympäristökuormaa. Yhä useampi organisaatio haluaa kuitenkin tehdä enemmän kuin mitä laki vaatii ja erityisesti hiilijalanjäljen laskenta on yleistynyt viime vuosina. Mutta miksi organisaatiot ovat niin laajassa rintamassa valinneet mitata, raportoida ja pienentää nimenomaan hiilijalanjälkeä? Keskeisiä syitä ovat ainakin ihmisten kriisitietoisuus ilmastonmuutoksesta sekä hiilijalanjäljen verrattain helppo laskenta ja todentaminen. Esimerkiksi biodiversiteettivaikutuksiin ei ole läheskään samantaisoisia laskennan työkaluja kuin ilmastovaikutuksiin, joskin esimerkiksi Teknologiateollisuus on aktivoitumassa aiheen parissa. Vaikka yksi mittari ei vielä pelasta meitä ristiinkytkeytyneiden ympäristökriisien kokonaiskuvassa, on se ehdottomasti tarpeellinen askel oikeaan suuntaan.
Hiilijalanjäljen laskemiseen on kehitetty huomattavan paljon työkaluja. Edellä mainittujen pistemäisten laskureiden, kuten sähköpostien tai lentojen hiilijalanjälkeä mittaavien laskureiden ohella on paljon tarjontaa kokonaisvaltaisemmista laskureista. Globaalisti vakiintunein tapa toteuttaa hiilijalanjälkilaskenta on GHG-protokolla (Greenhouse Gas Protocol). GHG-protokolla jaottelee päästölähteet kuvan 1 mukaisesti Scope 1, 2 ja 3 -päästöihin. Hiilijalanjälki tarkoittaa tietyn tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä. Kattava laskuri huomioi kaikki scope 1-3 päästöt ja luokittelee ne helposti raportoitavaan muotoon. On kuitenkin syytä huomata että laskenta ei aina kata kaikkia organisaation vaikutusvallassa olevia päästöjä: esimerkiksi työmatkat kodin ja työpaikan välillä tai toimitalossa toimivan ravintolan päästöt eivät yleensä lukeudu organisaation hiilisynteihin, mutta niiden vähentämiseksi on silti syytä tehdä töitä.
Työkaluja laskentaan löydät esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tarjonnasta. Suosittuja laskureita on myös WWF:n ilmastolaskuri sekä Helsingin yliopiston järjestökäyttöön räätälöimä mutta erityisesti asiantuntijaorganisaatioillekin hyvin soveltuva Hiilifiksu järjestö -laskuri. Myös keskuskauppakamari on tehnyt oman laskurin yrityksille.
Hiilijalanjäljen laskenta on edellytys organisaation hiilineutraaliustavoitteelle. Vain validoimalla eri toiminnoista koituvat päästöt voidaan tehdä tietoisia päätöksiä päästöjen vähentämisestä, sekä kompensoida oikea määrä päästöjä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Koska yritysten hiilineutraaliustavoitteilla on merkittäviä hyötyjä mm. maineen ja brändin suhteen ne halutaan yleensä tehdä myös mahdollisimman näkyväksi. Tätä varten on olemassa myös sitoumuksia kokoavia organisaatiolistauksia, esimerkiksi Science-based targets tai kotimainen sitoumus2050.
On myös olemassa yritysten hiilijalanjäljen laskentaa palveluna myyviä yrityksiä joita hyödyntämällä ei tarvitse käyttää omia henkilöresursseja uuden asian opetteluun. Näiden vahvuutena on myös riippumattomuus ja uskottavuus. Ulkopuolinen raportti on vakuuttavampi kuin työntekijän tekemä excel-tiedosto, erityisesti jos lukemia käytetään yrityksen sidosryhmille kommunikoimiseen. Mutta mikäli yrityksessä ei ole halukkuutta investoida ostopalveluun, liikkeelle pääsee hyvin myös organisaation työntekijän omalla toimeliaisuudella.
Korostamme vielä kerran, että kriittisestä lähestymisestämme aiheeseen huolimatta, insinöörien ilmastorintama suosittelee erittäin lämpimästi organisaatioiden hiilijalanjäljen laskentaa, raportointia, viestintää ja sitoutumista hiilineutraaliustyöhön. Mutta mitä laskennan jälkeen? Siihen syvennymme seuraavassa tekstissä.
Tämän blogitekstin kirjoittajat: Miikka Holkeri, Jenny Lehtomäki, Jussi-Pekka Teini ja Eero Vartiainen